Suomalainen_verkkokauppa_suomi_blue_rgb
Search

Tammikuun kuivuus ja pimeys koettelee, ole luonnollisen kaunis!

Pimeys näkyy myös ihossa Meillä pohjoismaissa talven ilmasto on monesti kylmä ja kuiva. Pakkasilma, viima ja kuiva sisäilma saa ihon kuivumaan,kiristymään ja luonnollisen kuulauden katoamaan.  Ihoa on tärkeä muistaa suojata myös näiltä talven tuomilta rasitteilta, ei vain kesäisin auringolta. Iho vaatii tällaisen rasituksen alla usein enemmän kosteutusta kuin normaalisti. Kosteutettu iho on kimmoisampi ja näin … Lue lisää

Jotain uutta elämään, Jannin tie kosmetologiksi

2015 alkuvuodesta aloin miettimään tarvitsevani jotakin uutta työrintamalle. Kauneus ja hyvinvointi on ollut lähellä sydäntäni pitkään, joten pohdin josko sillä saralla voisi olla tulevaisuudessa työkuvioitakin..? Selasin internetiä ja juttelin asiasta tuttavien kanssa jo lopulta päädyin hakemaan opiskelemaan kosmetologiksi. Jo heti koulun alkumetreillä vahvistui epäilys siitä, että ala on melko suurilta osin yrittäjäpainotteinen. Olen kasvanut yrittäjäperheessä, … Lue lisää

Käytämme sivustollamme evästeitä. Evästeet auttavat meitä sivuston kehittämisessä ja osa niistä on myös välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta (esimerkiksi ostaminen verkkokaupasta).

Privacy Settings saved!
Yksityisyysasetukset

Kun vierailet verkkosivuilla, evästeitä tallentuu selaimeesi. Voit kontroloida asetuksia täältä.


Käytämme Facebook Pixeliä, jotta voimme saada tietoa mainosten tehokkuudesta.
  • m_pixel_ratio
  • presence
  • sb
  • wd
  • xs
  • fr
  • tr
  • c_user
  • datr

Jos haluat liittyä postituslistalle, nämä evästeet täytyy olla hyväksyttyinä. Ketään ei lisätä listalle automaattisesti.
  • mailerlite_checkout_email
  • mailerlite_checkout_token

Decline all Services
Accept all Services