Jumissa.fi

Jumissa.fi

Syvyyksistä uudestaan kohti valoa

2, heinä, 2019

Ruuhkavuodet uuvuttivat täysin



Olen 45-vuotias yksinhuoltaja, jolla vuosi sitten tuli kova romahdus ja loppuunpalaminen. Valtavan kiireinen ja raskas työ laitoshuoltajana vuorotöineen. Vajaalla miehistöllä monta vuotta ja siihen päälle kotona pelkolapsen omat ongelmat ja terapiat. Vanhemman lapsen vaikea sairaus ja hänen lapsiensa menetys 3 vuotta sitten. Hirveä stressi 24h. Eli totaalinen uupuminen kehossa ja mielessä. Mieli saatu kuntoon vuoden aikana lääkityksellä ja terapialla, mutta elimistö alkoi sitten käymään ylikierroksilla. Sydän hakkasi, verenpaineet nousi, vatsavaivat, päänsäryt, unettomuus ja valtava jatkuva sisäinen tärinä. Kaikkia rentoutus konsteja yritetty. Lääkäri totesi todella ylikierroksilla olevan autonomisen hermoston.




Nyt pienin askelin eteenpäin



Tähän kaiken päälle olen erittäin herkkä ihminen, joka reagoi niin lääkkeille kuin hoidoillekkin voimakkaasti. Takana on siis nyt vuoden sairasloma loppuunpalamisesta, jossa sairaala jakso mukana sekä lukuisia lääkäreissä käyntejä. Tällä hetkellä en pysty vieläkään tekemään täyttä työpäivää vaan teen pikkuhiljaa 4h työpäiviä.


Olen nyt käynyt neurosonicissa kun kuulin Neurosonicista ihan alunperin eräältä keskustelupalstalta. Se vähän sitten jo unohtuikin. Kuitenkin muistin myöhemmin laitteen ja aloin etsimään tietoa kyseisestä ihmelaitteesta. Kehonhuolto Jumissa hoitolaan löysin tieni ihan sillä kun googletin neurosonic patja + Hyvinkää ja google antoi heti kehonhuolto jumissa tiedot.


Kuudesta kerrasta jo hyviä kokemuksia. Valitettavasti positiiviset tulokset eivät ole kestäneet kauaa, korkeintaan vuorokauden. Ensimmäinen neurosonic hoito oli rentouttava 25 ja tärinä loppui kokonaan vuorokaudeksi! Sitten eri ohjelmilla kokeilua, joista minulle huonoimpana oli palauttava ohjelma näin herkkänä ihmisenä. Oireet voimistuivat ja tuli kovia paniikkikohtauksia, myös pitkä rentouttava ohjelma voimisti oireet/tärinän kolmeksi päiväksi. Ja rentoutusohjelma 25 ja vihdoin ja viimein noin vuoden jälkeen alkoi 3 tuntia kestävä haukotus!!!!! Haukotus siis jäänyt minulla kokonaan aikasemmin pois. Nyt oisi tarkoitus jatkaa hoitoa   2-3 kertaa viikossa jotta saadaan tärinää pienenemään.






Kymmenen kertaa rentoutusta takana



Yöunet parantuneet ja itse homaan selkeästi, että päivät olen virkeämpi ja energisempi. Olen netti- ryhmässä, missä huonosta kortisolista eli stressihormoonista kärsiviä ihmisiä ja hekin ovat saaneet neurosonic -patjan avulla kortisoleja kuntoon. Itse siis huomaan tämän stressihormoonin vaikutuksen neurosonicin jälkeen juuri näissä yöunissa.


Nyt jo tulee haukotus melkein saman tien ja kotona on rentoutunut, väsynyt olo. Unikin tulee hyvin. Tärinä ollut laimeampaa, mutta inhottavaa kun nousee edelleen ja nyt huomaa kuinka kehooni vaikuttaa kiire, stressi ja väsymys. Tärinä kovenee kiireen jälkeen rentoutuessa.

Vaikuttaneeko sitten päivän työt/askareet hermostoon kiihdyttäen sitä vielä pitkäänkin, tiedä sitä.  Mutta kokonaisuudessaan sisäinen tärinä on tosiaan vaimentunut! Että jotain siellä elimistössä on tapahtunut pikkuhiljaa, pikkuhiljaa….


– Mimmi (nimi muutettu henkilösuojan vuoksi)



Kirjoittaja on Hyvinkääläinen asiakas joka on kokenut totaalisen loppuunpalamisen ja nyt pään selkeytyessä haluaa saada kehonsa myös takaisin normaaliin elämään. Jäämme seuraamaan Mimmin matkaa Neurosonic- hoitojen kanssa.

Seuraa meitä

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Share This