Suomalainen_verkkokauppa_suomi_blue_rgb
Search
CUYKE9298

Mutkien kautta hierojaksi

Liikunta ja urheilu…

… on aina ollut osa elämääni. Joskus enemmän todella aktiivisesti ja joskus taas ollut pitkiä taukoja. Junnu vuosina harrastin jääkiekkoa yläasteikään asti, jonka jälkeen kiinnostus urheiluun lopahti. Siinä tuli muutama vuosi vietettyä tiiviisti tietokoneen parissa ystävien kanssa. Armeijassa jouduttuani kovakuntoisten kavereiden kanssa samaan tupaan ja heidän käydessä ahkerasti kasarmin salilla, lyöttäydyin mukaan ja kuntoilukärpänen puri taas. Olen harrastanut aikuisiällä jääkiekkoa 5. divarissa, erilaisia kamppailulajeja, kiipeilyä ja tottakai punttista. Muuten vapaa-ajalla nautin perheen kanssa yhdessä olosta, kaikenlaisten sarjojen katselusta sekä ruoka ja ravintolakulttuuri on lähellä sydäntä.

 

Hierojan ammatti…

… ei sinänsä ollut koskaan mielessäni, se tuli ikään kuin “vahingossa”. Olen käynyt sähköalan perustutkinnon ammattikoulussa, jonka aikana mietin poliisin ammattia. En kuitenkaan päätynyt hakemaan koskaan poliisiksi, vaan tein erinäisiä töitä varastoilla, tuotantotöissä ja lentokentällä. Jossain vaiheessa ajatus teveys- ja liikunta-alan töistä alkoi kypsyä. Meinasin hakea personal traineri-kouluun, mutta sekin jäi. Sitten oli vuorossa yrittää palomieheksi ja fysioterapeutiksi mutta ne haaveet kaatuivat kouluarvosanoihin. Oli siis aika miettiä mistä saisin “kunnon” ammatin, käymättä montaa vuotta koulua. Vaihtoehtoja selaillessa tuli eteen hierojan ammattitutkinto.

Hierojan työ oli itselle aika tuntematon ja kokemukset olivat itsellä vähäiset. Kuntosaliaikojen alussa tuli käytyä muutaman kerran alaselkä kipujen vuoksi – liian suuret painot väärällä tekniikalla. Ajatus siitä että tässä työssä ollaan ihmisten iholla, kirjaimellisesti, hieman “pelotti”. Olin hieman epävarma mennessäni kouluun, sillä olin aina ollut todella ujo. Ensimmäinen viikonloppu koulussa kuitenkin todisti kaikki epäilykseni ja epävarmuuteni vääräksi. Meillä oli aivan mahtava porukka ja kaikki se opiskelu ja luokkatovereiden kanssa harjoittelu oli hauskaa ja tunsin olevani elementissäni. Koulu jonka kävin oli Relaxi, siellä sain pätevyydet klassiseen- ja urheiluhierontaan, kuumakivi- ja päähierontaa, venytystekniikoihin, triggerpisteisiin, kinesio- ja urheiluteippauksiin ja monenlaisiin muihin tekniikoihin kirjojen ulkopuolelta.

Tämä työ on antanut minulle todella paljon. Olen oppinut paljon itsestäni, mutta myös erilaisista ihmisistä. On aina mahtavaa tavata uusia asiakkaita ja kuulla heidän tarinansa, ja tottakai vanhojen asiakkaiden kuulumiset on tärkeä osa työtä ja asiakassuhteen syventymistä.

Tervetuloa siis vastaanotolleni. Halusit sitten kevyempää hemmottelua tai kovempaa urheiluhierontaa, niin teen kaikkeni jotta asiakas on tyytyväinen, ja saa juuri sellaisen hoidon kuin tarvitsee.


– Ville

 

Ville työskentelee Hyvinkään toimipisteessä. Kuvassa yhdessä kummiurheilijansa hiihtäjä Lauri Aaltosen kanssa.

Jaa tämä kirjoitus

Käytämme sivustollamme evästeitä. Evästeet auttavat meitä sivuston kehittämisessä ja osa niistä on myös välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta (esimerkiksi ostaminen verkkokaupasta).

Privacy Settings saved!
Yksityisyysasetukset

Kun vierailet verkkosivuilla, evästeitä tallentuu selaimeesi. Voit kontroloida asetuksia täältä.


Käytämme Facebook Pixeliä, jotta voimme saada tietoa mainosten tehokkuudesta.
  • m_pixel_ratio
  • presence
  • sb
  • wd
  • xs
  • fr
  • tr
  • c_user
  • datr

Jos haluat liittyä postituslistalle, nämä evästeet täytyy olla hyväksyttyinä. Ketään ei lisätä listalle automaattisesti.
  • mailerlite_checkout_email
  • mailerlite_checkout_token

Decline all Services
Accept all Services