Jumissa.fi

Jumissa.fi

Urhelijan täytyy huoltaa itseään joka päivä

1, loka, 2019

Sukellamme jälleen ihanien kummiemme pariin!

 

Riihimäen toinen kummiurheilija



Olen Juulia Kataja, 18 vuotta ja asun Riihimäellä. Pelaan salibandya maalivahtina Helsingin Eräviikingeissä. Aloitin salibandyn 11 vuotta sitten Riihimäellä ja sieltä olen 3 eri seuran kautta päätynyt täksi kaudeksi Eräviinkinkeihin. Pelaan naisten salibandyliigaa sekä A tyttöjen Sm sarjaa sekä olen myös mukana alle 19 vuotiaiden maajoukkueessa.

Harjoituksia meillä on 4 kertaa viikossa sekä lisäksi harjoittelen omatoimisesti 3-4 kertaa aamuisin viikon kuormituksesta riippuen. Pelejä on melkeinpä joka viikko. Huollan kehoani palauttavilla harjoituksilla, lepäämällä sekä hieronnalla.

- Juulia
Juulia on Karoliinan kummiurheilija








Lahden toinen kummiurheilija



Olen Sini Lindholm, 18-vuotias ja olen kotoisin Hollolasta. Opiskelen tällä hetkellä Lahden Lyseossa kolmannella lukuvuodella, ja tarkoituksena olisi valmistua lukiosta keväällä 2020. Urheilulajinani on frisbeegolf.

Frisbeegolfin löysin vuonna 2014, kun isäni oli hankkinut pari frisbeekiekkoa kotiin. Aluksi kävimme Lahden Mukkulassa kokeilemassa lajia, mutta en kokenut alkuun suurta kipinää lajia kohtaan. Liekki syttyi lajia kohtaan kunnolla vasta kesällä 2015. Tuolloin järjestettiin frisbeegolfin SM-kisat Lahden Mukkulassa, joita olin aktiivisesti seuraamassa. Kisoja seuratessani inspiroiduin entistä enemmän lajista, ja silloin jäin frisbeegolfiin ”koukkuun”. Kilpailu-urani starttasi vuonna 2016 ja siitä asti olen kilpaillut aktiivisesti joka kesä ympäri Suomea ja Eurooppaa. Parhaat saavutukseni urallani ovat olleet Joukkuefrisbeegolfin MM-kulta 2019, Frisbeegolfin SM- 4. sija naisissa 2019 sekä Frisbeegolfin EM- kilpailuedustus ja 9. sija naisissa 2018.

Frisbeegolf on tällä hetkellä suuri osa arkipäivääni, jonka takia lajiin kuluu runsaasti aikaa. Ennen lajin harjoittelu oli minulle ainoastaan vapaa-ajan viettoa rennoin mielin radalla. Nykyään harjoittelu on muuttunut huomattavasti erilaisemmaksi. Harjoitteluun kuuluu lajiharjoitusten lisäksi myös fysiikkatreenit sekä lihashuollot. Etenkin kehonhuollon olen kokenut lajissani tärkeäksi. Aina ennen treenejä ja kilpailuja on tärkeää saada kroppa lämpöiseksi, jotta pystyisin parhaaseen mahdolliseen suoritukseen ilman lihasrikkoja tai muita ongelmia. Lisäksi jokaisen suorituksen jälkeen venyttelen ja huolehdin palautumisesta. Kun kroppa on kunnossa, lajin harrastaminen on huomattavasti miellyttävämpää!

- Sini Lindholm

Sini on Tarmon kummiurheilija



Hyvinkään edellisen kauden kummiurheilija



Hyvinkäältä esitellään vielä syksyn aikana toinen uusi kummiurheilija mutta palataan vielä ensin yhteen jolla juuri päättyi kummikausi;

Reetalla päättyi kummiurheilijakausi ja tässä hänen yhteenvetonsa vuodesta:

Vuosi kummiurheilijana meni nopeasti, samalla se oli myös hyvin opettavainen. Sain harjoitella koko talven ja alku kevään terveenä, jos pieniä kolotuksia ei lasketa mukaan. Liisan kanssa saimme hyvin sovitettua hoitoja harjoitusjaksojen aikana, näin kroppa palautui hyvin rasituksesta. Vielä ennen kisakauden alkua pääsin Espanjan lämpöön treenaamaan reiluksi viikoksi ilman vammoja ne ovat muina vuosina pilanneet leirin. Kisakauteen lähdettiin hyvillä mielin terveenä ja kaudelle oli asetettu kovat tavoitteet. Alkukausi oli taistelua tekniikkaongelmien kanssa, näitä ongelmia ratkottiin valmentaja Janne Martikaisen kanssa ja lopulta peli loksahti kohdilleen kesäkuun alkupuolella. Ensimmäiset isot onnistumiset tulivat kesäkuun lopulla, kun ensin saavutimme Tiia Teinikedon kanssa SM hopeata naisten joukkue SM kisassa ja seuraavalla viikolla olin oman ikäryhmän lyöntipelin SM kisoissa 6. Kaikki siis näytti ja tuntui tosi hyvältä, katseet oli käännetty jo tuleviin kisoihin.

Silloin juuri tapahtui ikävä loukkaantuminen, kun tennis pelissä lähti oikean jalan polvilumpio pois paikoiltaan. Nyt oli edessä useiden viikkojen hoitojakso, kun polvea yritettiin saada pelikuntoon, osteopaatti Jukka Pennanen sai lopulta polven suojamekanismin aukeamaan ja pääsin taas harjoittelun makuun. Tietämättäni muutin hieman lyöntiäni, kun varoin polvea ja se aiheutti alaselän kipeytymisen. Liisan kanssa teimme töitä hieronnalla ja teippaamalla että olisin pystynyt pelaamaan yhden itselle tärkeän kisan mutta lopulta piti nostaa kädet pystyyn ja todeta että kausi on ohi. Nyt on aika alkaa valmistautua tulevaan kauteen, treenaamalla itsensä taas ensi kevääksi kisa kuntoon.

Tämä kausi opetti minulle sen, miten tärkeää urheilijan ympärillä oleva tukiverkosto onkaan ja miten tärkeää on hoitaa vammat kunnolla kuntoon. Iso kiitos Liisalle tästä vuodesta oli hienoa oppia paljon uusia asioita monipuolisesta kehonhuollosta. Jatkossakin tulen sinun luo, kun kroppa tarvitsee hyvää huoltoa.

- Reetta

#golf #kummiurheilija #kehonhuoltojumissa #kummi #urheilu #jumissajengi #hyvinkää #jumissajengi #salibandy #frisbeegolf #lahti #riihimäki #friba

Seuraa meitä

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Share This