Jumissa.fi

Jumissa.fi

Mikä on meidän tavoitteemme?

3, syys, 2019

Mikä on tavoitteemme?

Meillä aukeaa hoitola ensi maanantaina Helsinkiin. Tarkemmin osoitteeseen Viides linja 1, Kallio. Tämän päätös tuli todella nopeasti vaikka onhan tätä oikeastaan prosessoitu jo pitkään, todella pitkään. Silloin kun avasin hoitolan Hyvinkäälle oli salainen haaveeni toinen hoitola. Hoitola Helsinkiin, syntymäkaupunkiini. Helsinki on aina kulkenut minulla jollain tavalla mukana. Olen itse välillä asunut siellä, välillä olen ollut töissä siellä. Nyt on ollut kymmenisen vuotta ilman kontaktia sinne, viimeiset kolme vuotta yrityksen suunnittelulistalla on ollut Helsinki ja oikeastaan vuoden verran se on ollut aktiivisemmin asia mikä on ollut tilassa ”prosessoidaan”. Tässä on katseltu vapaita tiloja pitkin poikin Helsinkiä mutta ikinä mikään ei ole tuntunut meidän paikalta. Sitten sydän sykähti.

Kallio calling

Löysin vahingossa pienen pienen hoitolan mikä kaipasi nopealla aikataululla miehitystä. Kalliossa toiminut Kauneus Annan ihana kosmetologi oli lähdössä ulkomaille asumaan seuraavalla viikolla ja päätöksiä piti tehdä nopeasti. Kuvat katsottua oli se selvää, tämä pieni pieni tila olisi meidän näköinen! Se on kivijalassa ja ihmisten ulottuvilla helposti tavoittettavissa. Vuorokaudessa saatiin asioita nytkähtämään nopeasti eteenpäin. Nyt tämä on totta ja maanantaina 9.9.2019 avataan! Tuomme Helsinkiläisille tarjolle perushierontaa ( urheilu- että klassista ) lisäpalveluina mm. kinesioteippaus, lämpöhoito, parafiinihoito, tehokas kuivakuppaus. Lisäksi palvelemme vauvoja mahdollisissa vatsavaivoissa vauvahieronnan merkeissä että tulevia äitejä raskausajan hieronnalla. Myös purentalihasten hieronta päänsärkyihmisille sekä magnesiumhieronta löytyvät meiltä. Palvelemme asiakkaita kolmen hengen voimin, itseni lisäksi asiakkaita varten ovat komeat miehemme Tomi Pasanen että Jere Gustafsson. Helsingin toimipisteestä tulee myös verkkokauppamme yksi noutopisteistä eli voit tilata verkosta ja noutaa Kalliosta suoraan tavarat.

Edelleen mikä on tavoitteemme?

Meillä on hoitolat Hyvinkäällä, Riihimäellä, Lahdessa ja kohta Helsingissä. Monesti meiltä kysytään mikä on tavoitteemme? Mitä haluamme? Haluammeko valloittaa koko suomen? Haluammeko että joka pitäjässä on Jumissa hoitola? Vastaus on; Tavoitteemme on tuoda hyvää oloa sinne missä meitä tarvitaan. Hoitolat ovat tulleet tarpeen ja luonnollisen kysynnän kautta. Meiltä on pitkään kysytty milloin avaamme Helsinkiin ja nyt vastaus on että nyt. Monesti on kysytty että avaatteko milloin Hämeenlinnaan, vastaus on että ei ainakaan tällä hetkellä emme ole avaamassa. Jatkamme nyt näillä hoitoloilla ja jos joskus tapaamme hyviä kollegoita jotka haluavat tehdä meidän kanssa jotakin hyvää yhdessä, niin olemme valmiita -mikäli se tuntuu siltä että yhteistyö on järkevää ja toisi asiakkaille uuden kivan paikan käydä hoidossa. Haluamme kehittää olemassa olevia hoitoloitamme ja saada tarjontaa laajaksi ja kaikille sopivaksi. Katsotaan mitä kivaa taas tulemme nykyisille asiakkaille keksimään.

Olen onnellinen että saamme avattua hoitolan omille synnyinnurkilleni, olen syntyessäni asunut Runebergin kadulla =)
Pyrimme saamaan parissa vuodessa hyvän ja meidännäköisen asiakaskunnan jonka kanssa siirryymme sitten vuonna 2021 isompiin tiloihin ja saleihin ihanassa Helsingissä. Seuraa Helsingin meininkiä meidän facebookissa ja instagramissa, ensi viikolla kuulette Helsingin uusimman vahvistuksen Jeren tarinan.

Sydämellisesti ja lämpimästi tervetuloa Helsinkiin hoitoon koko tiimin puolesta!

Terveisin Liisa

– Kirjoittaja toimii yhtiön toimitusjohtajana ja on nyt onnellinen ex-stadilainen joka tulee myös itse työskentelemään Helsingissä alkuvaiheessa.

 

Seuraa meitä

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Share This