Suomalainen_verkkokauppa_suomi_blue_rgb
Search
WhatsApp Image 2019-12-15 at 22.01.11

Laitetaan vuosi 2019 nippuun!

Toimitusjohtajan puhelin

On kuin sillisalaatti, vuodessa kuvia kertyy tuhansittain. On kuvakaappauksia mitä ihmeellisimmistä asioista. Nykyisin on niin helppo kuvata ja lähettää kuva kysymyksen ja muistutuksen kera. Kävin puhelimeni läpi vuoden ajalta ja kyllähän siellä on kuvia kotoota, lomareissuista, lapsesta ja kaikista muista ihanista asioista. Sitten on sadoittain poistettavia kuvia taas kertynyt vaikka viimeeksi pitkällä automatkalla 600 kuvaa tuli poistettua. Voi sanoa että puhelin on iso työkalu nykypäivänä, halusi sitä taikka ei. Ei ole ihmeellistä että ihmisten kädet ja sormet nykyisin oireilee enemmän kuin ennen kun päivät näpytellään tuota ihmekonetta. Itse pyrin tekemään vain sen tarpeellisen ja sitten kerran päivässä illalla pitää vartin sitä “jonninjoutavaa” somettelua varten, puhelin on aikasyöppö mitä moni ei huomaakkaan.

Kyllä vuoteen mahtuu kaikkea kun ajattelee

Kuvia lärätessäni sitä tuli jälleen huomattua miten paljon vuodessa onkaan taas työn saralla tehty ja asioita mennyt eteenpäin, ei ole turhaan oltu töissä! Ripottelen tähän teille myös kuvia puhelimestani ( siis siitä omastani enkä itse varsinaisesta asiakaspuhelimesta mikä täynnä työkuvia ) jotta tekin näette mitä kaikkea ihanaa meidän Jumissa jengin vuoteen on mahtunut.

Vuosi 2019 aloitettiin normaaliin tapaan lahjakorttien “pois tekemisellä” ja valmistauduttiin helmikuun messuihin. Messut Riihimäellä olivat jälleen oikein mukavat ja kävijätavoitteet täyttyivät ? Messujen jälkeen pysähdyttiin katsomaan kevättä ja kesää, kuvailtiin videoita ja pidettiin vaivahierontakursseja. Myös Tempurin uniasiantuntija- koulutusta tuotiin esiin. Kummiurheilijat ilostuttivat arkeamme monella tapaa myöskin läpi vuoden. Keväällä lösyimme myös oman ihanan ompelijamme Sinin joka tekee ihania kauratyynyjä, suolatyynyjä ja kauratossuja meille Lopelta haettavasta kaurasta. Hyvinkäällä kävimme myös Kytäjä trail- tapahtumassa hierojammassa kilpailijoita. Oma kauneusilta ja Äitienpäivätapahtuma, Rokki-ikkunaa piti Hyvinkään porukan kiireisenä kevään aikana.

 

Ennen kesälomia Jumissa Jengi kokoontui Lahteen päiväksi ja olimme mukana myös Block Festeillä hieromassa letkeitä Lahtelaisia.
Itse kävin kesän korvalla myös yrttikurssin ja sain kauppiaskortin, katsotaan mitä se tarkoittaa ensi vuonna. Kesän alussa kosmetologi Janni jäi äitiyslomalle, Riihimäki meni kesällä Miinan monttuun markkinoille hellettä uhmaten ? Itse kävin elokuussa myös Himoksen joogafestareilla ja testailtiin ompelijalta saatuja bolsteriprototyyppejä ? Kohta voit tilta omasi 🙂 Kesähelteillä teimme myös kasaan Nooran kanssa kotihieronnan verkkokurssin asiakkaille ostettavaksi ?

   

Yrittäjän päivänä osakkaat kävivät yhdessä leffassa katsomassa Kari Tapiota ja samaan aikaan valmisteltiin Riihimäessä toimitilojen muuttoa vielä enemmän keskustaan eli Keskuskadulle. Riihimäen muuton keskellä kävikin sitten niin että nopealla aikataululla avasimme Helsingin kallioon hoitolan kun meille tarjoutui ota tai jätä tilaisuus ? Ylpeänä saimme Helsingin auki ja nyt nautimmekin pienestä ja söpöstä hoitohuoneestamme siellä. Kurssitin itse myös kuivakuppausta kansalaisopistossa ensimmäistä kertaa ihan “taviksille” ja kävin vuonna 2019 kouluttamassa hierojia kuivakuppauksen saloihin Hyvinkään lisäksi myös muun muassa Kuopiossa ja Jämsässä. Syksyllä Riihimäellä osallistuimme myös vilkkaille seniorimessuille & Hyvinkäällä äitien ihanaan hemmotteluiltaan Pikku-Veturissa.

    

Vuoden aikana jengiläiset ovat kouluttautuneet mm. purentalihasten hieronnan ammattilaisiksi, saaneet oppia lantiosta ja nyt myös ripsiinkin saa kestotaivutuksia ?Kauneuspuolelle saatiin uusi hoitosarja käyttöön ja hieno tuotelinja myyntiin. Cryon huippukylmää testailtiin kuukauden verran Hyvinkäällä ja nyt laite löytyy Riihimäestä testistä. Itse aloitin syksyllä Marja Putkiston siipien alla Method Putkiston pitkän kaksoistutkinnon suorittamisen mikä tekee hyvää paitsi omalle myös kollegoiden ryhdille kun välillä antaa harjoitusta heille. Syksyn tiimipäivä vietettiin Riihimäellä mm. keilauksen merkeissä, myös ensikertalaisilla pallo oli hallussa kun tarpeeksi palloa heiteltiin. Vuoden tapahtumaputken viimeistelivät joka hoitolassa olleet asiakasillat joulukuun ensimmäisinä viikkoina.

Vuosi 2019 on ollut kasvun vuosi ja jengiin on tullutkin matkaan mukaan uutta verta mikä on ihanaa ja voin todeta hyvillä sydämillä että meitä on monenlaista persoonaa, mikä on ehdottomasti rikkaus ja voimavara mitä pitää ymmärtää ottaa vahvuutena. Kiitos ja kumarrus vuosi 2019, olit hyvä. Nyt eletään vuoden kiirein viikko loppuun ja sitten otetaan rennoin rantein.

 

Nyt vuosi on paketissa ja ensi kerralla katsotaan sitten kohti vuotta 2020, joten ole kuulolla uudenvuoden aattona mitä ensi vuosi tuo tullessaan! Nautitaan joulusta, rentoutukaa ja syökää sopivasti, ei se ruoka lopu kesken….

Terveisin Liisa “The mama of Jumissa”

Jaa tämä kirjoitus

Käytämme sivustollamme evästeitä. Evästeet auttavat meitä sivuston kehittämisessä ja osa niistä on myös välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta (esimerkiksi ostaminen verkkokaupasta).

Privacy Settings saved!
Yksityisyysasetukset

Kun vierailet verkkosivuilla, evästeitä tallentuu selaimeesi. Voit kontroloida asetuksia täältä.


Käytämme Facebook Pixeliä, jotta voimme saada tietoa mainosten tehokkuudesta.
  • m_pixel_ratio
  • presence
  • sb
  • wd
  • xs
  • fr
  • tr
  • c_user
  • datr

Jos haluat liittyä postituslistalle, nämä evästeet täytyy olla hyväksyttyinä. Ketään ei lisätä listalle automaattisesti.
  • mailerlite_checkout_email
  • mailerlite_checkout_token

Decline all Services
Accept all Services