Miten tässä nyt näin kävi?
Olen ensimmäiseltä ammatiltani lähihoitaja, ja sen työn parissa ehdin viettää n. 5-vuotta.
Jo useamman vuoden ajan olin ajatellut että sitten kun on sopiva hetki, niin haluan opiskella hierojaksi, ihan vaan pelkästään jo omaksi iloksi, ja koska olen aina ajatellut että voisin tykätä hierojan työstä. Kävinkin lähihoitaja töiden ohella lyhyen vyöhyketerapiakurssin, sekä intialaisen päähieronnan kurssin, ja siitä se innostus vain kasvoi.. Hierojaksi opiskelin Espoon hierojakoulussa, ja pääsin opiskelujen ajaksi työharjoitteluun Kehonhuolto Jumissa Oy:lle.
Kun lähdin opiskelemaan hierojaksi, olin ajatellut että joudun jatkamaan lähihoitajan töitä valmistuttuani, ja tekisin siinä ohella enemmän vain “harrastuksena” näitä hierojan hommia, mutta toisin kävi!
Pääsin hierojaopintojen ohella harjoittelemaan “jumissa jengin” avustuksella hemmotteluhoitoja, raskaushierontaa, ja pikkuhiljaa aloin kulkemaan Liisan matkassa myös vauvahierontakursseilla, ja loppujen lopuksi kun opiskelut alkoivat olla loppusuoralla, niin alkoi olla jo selvää, että eipä tarvitse tehdä kahta työtä samaan aikaan, vaan voisin täysillä keskittyä hierojan ammattiin tämän huipputiimin kanssa! Lähihoitajana työn yksi parhaimmista asioista oli asiakkaat ja heidän kanssa työskentely, joten aika luontevasti sujui tämä ammatinvaihto hierojaksi…
Ja edelleen, asiakkaat ovat se iso syy siihen, että joka päivä on mukava lähteä töihin. 🙂 Ja kuinka hienoa on ollut huomata, että osa asiakkaista on kulkenut melkein koko matkan sieltä opiskelijan harjoitteluhieronnoista lähtien tähän päivään asti, eli kiitokset heille, koska siellä alkuvaiheissa annettu palaute ja kannustus, sekä ymmärrys siitä että opiskelija tarvitsee harjoitusta, jotta voi kasvaa ammatillisesti, on ollut iso apu tämän uran kehityksessä!
Kävin 2017 keväällä raskaushieronta kurssin ja tykästyin heti näiden hierontojen tekemiseen! Nämä hieronnat tuovat mukavaa vaihtelua omaan työarkeen, ja on ollut palkitsevaa nähdä kuinka paljon hieronta voi helpottaa myös raskaana olevan vaivoja.
Kertausta ja kursseja tulee varmasti tasaisesti kokoajan, mutta isompia uramuutoksia tai pidempiaikaista opiskelua ei ole tiedossa tällä hetkellä, ja aion vain nauttia oman työn tekemisestä, myöskin sen takia, että elämän isot projektit tehdään vuorollaan työelämässä, sekä yksityiselämän puolella, terv. rakennustyömaa odottaa kevättä..
Vapaa-aikaa tykkään viettää perheen, ystävien ja tietenkin koiran kanssa. Kuntosali, lenkkeily, pyöräily, erilaiset jumpat yms kuuluvat kausittain harrastuksiin, ja etenkin lomalla tykkään lukea kirjoja, ja viikon reissulle niitä saakin pakata useamman matkalaukkuun mukaan.
Kun minun pöydälle sattuu hyppäämään, tiedossa voi olla hiljaista rentoutumista, mukavaa jutusteltua, keittöpsykologiaa ja naurua, sekä tarvittaessa myös napakat otteet ja kuivakupit tulevat mukana!
Iloisin terveisin Noora
– Noora on tällä hetkellä yksi yrityksen osakkaista ja huolehtii asiakkaiden lisäksi myös verkkokaupasta sekä hoitaa hankintoja yritykselle.