Suomalainen_verkkokauppa_suomi_blue_rgb
Search
Jalkavoide2_800

Koronavuosi 2020 – kasvamisen ja kehityksen vuosi

Vuosi 2020 mietteinä

Olipa se vuosi! Niin moni nyt ajattelee -niin minäkin. Yrittäjänä olen ymmärtänyt sen jo vuosien varrella -vain muutos on pysyvää. Mutta ehkäpä vuonna 2020 muutos oli todella muutosta muutoksen perään nopealla syklillä. Alkuvuonna elimme “normaalia” alkuvuotta ja saimme pidettyä erittäin onnistuneesti helmikuussa jo perinteeksi muodostuneet Hyvän Olon Messut -riihimäellä isolla osallistujamäärällä. Messut menivät suunnitelmien mukaan kuten myös alkuvuoden kurssitkin. Kursseja pyöri venyttelyiden osalta Method Putkiston kursseja, kuivakuppauksen ammattilaiskursseja kuten myös odotettuja kotihierontakursseja. Eipä silloin vielä tiedetty että loppuvuonna kursseja ei sitten pidetäkkään -onneksi ehdimme pitää jo paljon alkuvuodesta =)

 

Nuppi Kuntoon™

Olimme aloittaneet jo syksyllä 2019 Nuppi kuntoon -projektin hakemalla tavaramerkkiä asialle. No keväällä se sitten tuli! Koronan vyörytessä Suomeen ja hoitoaikojen peruuntuessa saimme työstettyä asiaa reilusti eteenpäin. Saimme tehtyä sivut www.nuppikuntoon.fi, tehtyä pilotoinnit, suunniteltua & testattua hoitotuotteet ja laitettua projektin kunnolla eteenpäin. Nyt on ilo sanoa että Nuppi Kuntoon™ -hoito on lähtenyt suomessa eteenpäin onnistuneesti ja uusia hoitajia etsitään kuumeisesti eri puolille suomea toteuttamaan hoitoa.

 

Lisää tavaramerkkejä

Pitkän juoksun tuloksena saimme vuonna 2020 tavaramerkattua myös meille 2 elintärkeää asiaa:

Uuden logomme & sloganimme: Jumissa -ei hätää, me autamme™

Oman ison kauratyynymme: Selän Kaveri™

Olemme iloisia ja onnellisia että nämä meidän merkkimme ovat nyt suojattu ja täten meidän tunnisteita jatkossa.

 

 

Muuta uutta?

Kesän ja syksyn aikana saimme kasattua uusia kursseja myös verkkoon! Näin etä-aikana ne kun ovat kultaakin kalliimpia. Toinen on meidän suussa “kauneuskuppi”-kurssi eli Kuivakuppaus & Imukuppihierontakurssi kosmetologeille ja muille kauneudesta kiinnostuneille ja kauneudenhoitoalalla työskenteleville.  Toinen verkkouutuus oli Vetreyttävä venyttely joka on tehty ajatellen keskelle kiireistä etätyöpäivää, varsinkin istumatyöntekijöille. Sisältää 10 pientä venyttelyhetkeä n. 40min.

Uusien kurssien takana on allekirjoittanut niin kameran takana että edessä venyttelyn osalta ja kauneuskupissa kameran edessä on kosmetologimme Satu.

 

“Behind the scenes”

Kesällä ja syksyllä on työstetty myös paljon muutakin, haimme mm. Suomen Franchising-Yhdistys ry:n jäseniksi ja nyt olemmekin ehdokasjäseniä! Lisäksi olemme kirjoittaneet paljon konseptiin liittyviä käsikirjoja, suunnitelleet eri oppilaitosyhteistöitä ja ensimmäisenä helmikuussa 2021 alkaa Careeria oppilaitoksen kanssa yhteistyö. Etsimme henkilöitä hierojakoulutukseen joista sitten opiskelijat pääsevät meille työharjoitteluun ja siitä mahdollisesti työllistymään ketjuun mukaan. Ja paljon paljon muuta! Hoitolat ovat olleet auki normaalisti koko vuoden 2020, maskeja olemme käyttäneet maaliskuusta ja desinfiointiaineita ja kulutettu jo normaaliakin reilummin mutta vielä voimme sanoa että terveinä olemme saaneet olla – onko meidän korkea hygieniatasolle siitä kiitoksena vai onni – emme tiedä mutta teemme edelleen kaikkemme että meille on turvallista tulla, tämä tämän hetken tilanne voi kestää … tämä voi olla uusi normaali? Tiedä häntä.

 

Tervetuloa vuosi 2021, vierivä kivi ei sammaloidu =)

Liisa

Kehonhuolto Jumissa Oy, toimitusjohtaja

 

Olethan huomannut että Hyvän Olon messut Riihimäellä tulevat taas!? Nyt ne ovat ystävänpäivänä 14.2 ja ne ovat Online eli verkossa!!! Eli nyt pääset messuille suoraan kotisohvaltasi! Klikkaa itsesi mukaan tapahtumaan (FB)

Jaa tämä kirjoitus

Käytämme sivustollamme evästeitä. Evästeet auttavat meitä sivuston kehittämisessä ja osa niistä on myös välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta (esimerkiksi ostaminen verkkokaupasta).

Privacy Settings saved!
Yksityisyysasetukset

Kun vierailet verkkosivuilla, evästeitä tallentuu selaimeesi. Voit kontroloida asetuksia täältä.


Käytämme Facebook Pixeliä, jotta voimme saada tietoa mainosten tehokkuudesta.
  • m_pixel_ratio
  • presence
  • sb
  • wd
  • xs
  • fr
  • tr
  • c_user
  • datr

Jos haluat liittyä postituslistalle, nämä evästeet täytyy olla hyväksyttyinä. Ketään ei lisätä listalle automaattisesti.
  • mailerlite_checkout_email
  • mailerlite_checkout_token

Decline all Services
Accept all Services