Suomalainen_verkkokauppa_suomi_blue_rgb
Search
tomi3

Hieronta on ihmisen parasta aikaa

Vaimon käskystä?

Vaimo sanoi joskus; “voisit opiskella hierojaksi, kun mulla on olkapää ongelmaa ja selkä jumissa” – tämä lause on ehkä jotenkin jäänyt mieleen ja olen monta kertaa vuosien varrella miettinyt hierojaksi opiskelemista. Kuitenkin muut projektit on vieneet niin paljon aikaa, ettei opinnoille ole ollut aikaa. Omia harrastuksia lapsuudesta ja nuoruudesta on esim. Jääkiekko, jääpallo, kaukalopallo, jalkapallo jne. eli on aina ollut ajatus ja tieto lihashuollon tärkeydestä. Mitä enemmän on tullut ikää ja istumatyötä tehtyä, niin omassa kropassa on ollut erilaisia selkävaivoja. Yli kymmenen vuotta Ringeten valmentamista junioreista aina Ringeten naisten SM- Sarjaan asti ja varsinkin juuri nuo viimeiset vuodet aikuisia urheilijoita valmentaessa sai ajatukset vielä enemmän siirtymään kehonhuoltoon.

 

Asiakas rennoksi

Koulutetun hierojan opiskelut aloitin Hierojakoulu Relaxilla alkuvuodesta 2018 ja heti ensimmäisen päivän jälkeen olin varma siitä, että olen opiskelemassa juuri oikeaa alaa. Vaikka perus anatomia oli jollain tasolla hallussa, niin huomasi hyvin nopeasti, ettei sittenkään tiennyt anatomiasta juuri mitään. “Tieto lisää tuskaa” on kyllä osuva sanonta. Mitä enemmän oppii, niin sitä enemmän on opittavaa ja se on ehkä yksi hienoimmista asioista tässä ammatissa, aina on uutta opittavaa ja koskaan ei ole ns. valmis. Lopulta valmistuin alkuvuodesta 2019 Koulutetuksi hierojaksi, erikoistumisena urheilijan lihashuolto. Omana vahvuutena pidän toiminnallisen anatomian vahvaa osaamista ja monipuolisia hierontaotteita, joilla saadaan aikaiseksi asiakkaalle paras mahdollinen hoito. Asiakasläheisyys ja halu ratkaista ihmisen kehoon liittyvät ongelmat ja saada asiakas rentoutumaan on tavoitteeni. Minulta sujuu kaikki rentouttavan hieronnan ja vaativan urheiluhieronnan väliltä.

 

Omina harrastuksina on tällä hetkellä Agility, koiranäyttelyt ja kuntosali. Nämä kaikki oli enemmän ja vähemmän tauolla opiskellessa, koska halusin keskittyä täysin opiskeluun ja kun päivätyön ohella iltaisin opiskeli, niin ei myöskään jäänyt aikaa harrastuksille. Nyt kuitenkin nämä harrastukset on alkanut palaamaan takaisin. Parasta näissä harrastuksissa on se, että ne on myös samalla perheen yhteisiä harrastuksia, joten niissä saadaan viettää myös sitä yhteistä aikaa. Sitten jos haluaa täysin rentoutua ja olla ajattelematta sen enempää mitään, niin menen koirien kanssa metsään kävelemään. Parasta vapaa- ajalla on kuitenkin olla vaimon ja lasten kanssa ihan vaan kotona tai sitten tehdä jotain yhdessä.

 

Aloitan huhtikuussa Hyvinkäällä hieronnat osana Jumissa jengiä. “Hieronta on ihmisen parasta aikaa” Tervetuloa hierontaan! – Tomi

Jaa tämä kirjoitus

Käytämme sivustollamme evästeitä. Evästeet auttavat meitä sivuston kehittämisessä ja osa niistä on myös välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta (esimerkiksi ostaminen verkkokaupasta).

Privacy Settings saved!
Yksityisyysasetukset

Kun vierailet verkkosivuilla, evästeitä tallentuu selaimeesi. Voit kontroloida asetuksia täältä.


Käytämme Facebook Pixeliä, jotta voimme saada tietoa mainosten tehokkuudesta.
  • m_pixel_ratio
  • presence
  • sb
  • wd
  • xs
  • fr
  • tr
  • c_user
  • datr

Jos haluat liittyä postituslistalle, nämä evästeet täytyy olla hyväksyttyinä. Ketään ei lisätä listalle automaattisesti.
  • mailerlite_checkout_email
  • mailerlite_checkout_token

Decline all Services
Accept all Services