Hierojan ammatissa parasta on asiakkaat
Kaikki ovat erilaisia, yksilöitä. Toisille uuden ihmisen kohtaaminen voi olla hankalaa, mutta itselleni se on työni suola. Sokeri tulee sitten kun asiakas on käynyt useamman kerran ja olen oppinut tuntemaan häntä jonkin verran.
Kun hierojan ja asiakkaan suhde kehittyy eteenpäin, asiakas puhuu hierojalleen monia asioitaan. Suhteesta kehittyy hyvin luottamuksellinen ja voi sanoa jopa intiimi. 90% ajasta asiakas on kasvot alaspäin, jolloin katsekontakti puuttuu, joten ihmisistä on ”turvallista” puhua hierojalleen. Ajan myötä sitä alkaa tahtomattaan ”elämään mukana” asiakkaan elämän muutoksissa, niin pienissä kuin suurissa. Hierontapöydällä käydään läpi työasiat, inhottavat ja ihanat työkaverit, perhesuhteet, erot ja teinien tempaukset, ihan koko elämän kirjo.
Keho reagoi mieleen
Olen matkan varrella huomannut, että ihmisillä henkisen puolen stressi ja ongelmat heijastuvat usein suoraan kehoon erilaisina kipuina ja kolotuksina. Kollegani mainitsi kerran, että hierojan työ on sekoitus salapoliisia ja terapeuttia. Salapoliisia koska välillä oireiden syy on aivan muualla, kun missä oire ja syiden selvittely vaatii sinnikkyyttä. Terapeuttia koska asiakkaat puhuvat asioistaan meille ja jo se saattaa helpottaa oloa ja oireita. Meille voi puhua luottamuksellisesti ja “nimettömästi” turvallisesti.
Istuin juuri erään ihanan asiakkaani kanssa juhlimassa 5 vuotta kestänyttä hoitosuhdetta ja siinä ihmeteltiin, että ollaanko me tunnettu vasta 5 vuotta. Hänen kanssaan on naurettu vedet silmissä, on kirottu työkavereita, vaihdettu työpaikkoja ja suunniteltu morsiamen pukua.
Työpäivän aikana voi käydä läpi koko tunneskaalan ja se tekee työstä sekä raskasta, että antoisaa. Illalla kotona on kuin katujyrän alle jäänyt, mutta seuraavana aamuna jo hymyilyttää, kun miettii että mitähän tänään.
Puhutaan toisillemme ja ennen kaikkea, kuunnellaan toisiamme!
Sari
Sari työskentelee Riihimäen ja Hyvinkään hoitoloissa koulutettuna hierojana joka tunnetaan hersyvästä naurustaan, hurtista huumorista ja napakoista otteistaan.