Mikä kesä
Kesä on tullut taas. Se on monelle syy olla vaan, istua, syödä, juoda ja löysätä pipoa isommalle. Se että kesällä stressi helpottuu on totta; aurinko paistaa, ei tarvitse pukea niin paljon, voi käyttäytyä vähän höpsösti ja valvoa myöhään. On lomaa, ei pakotteita. Monesti lomilla ihmiset lähtevät miettimään elämäänsä ja sitä mitä nyt “lupaisin” syksylle ja jatkossa. Sitten tulee syksy ja aloitetaan se uusi elämä; harrastuksia / opiskeluita / rakastutaan taikka erotaan. Tilastot kertovat paljon faktaa siitä mitä kaikkea ihmeellistä tapahtuu aina kesän jälkeen. Kesä on vahvaa luomisen aikaa.
Minun kesäni
Itse odotan aina kesää kovasti. En pelkästään siksi että on lomaa ja saa nauttia vapaasta ajasta, yrittäjä tekee töitä myös lomallakin =) Mutta kesällä on hieman rauhallisempaa jolloin aivoihin jää enemmän tilaa ja se usein minulla tarkoittaa vahvaa luomistyötä! Metsässä saa uusia ajatuksia ja suunnitelmia. Laitan ne kaikki ylös ja saatankin lähteä työstämään niitä mielessäni jo pikkuhiljaa. En kieltäydy ajatuksista että nythän olen lomalla enkä saa ajatella töitä. Annan ajatuksen virrata ja nautin siitä että saan olla hieman “out of the box” ja saan kehitysideoita. Jos ideoita ei tule, ei se haittaa koska silloin aivot eivät ole valmiita tekemään luomistyötä juuri silloin. Ketjun kehitys tapahtuu suunnitelmallisesti mutta moni asia saa ratkaisun taikka idean miten voisi toimintaa muuttaa juuri luomisvirran aikana.
Nautin äärettömästi Suomen luonnosta ja sen moninaisuudesta ympäri vuoden mutta kesällä asiat ovat rehevimmillään, ja valo valvottaa. Ei se haittaa jos vähän valvoo, keho kyllä ottaa unen kyllä takaisin kun sitä tarvitsee, ei saa ottaa painetta siitä että nukkuu vähemmän. Ulkona ollessa uni on syvempää ja laadukkaampaa niin nukutuilla tunneilla ei ole niin väliä. Moni stressaa siitä paljonko on tullut nukuttua ja valvoo sitten sen takia. Muista että keho kyllä kertoo mikä on hyvästä. Luonnossa syke laskee kuten myös verenpaine, siellä on helppo hengittää ja me suomalaisethan olemme hieman erakkokansaa, tykkäämme puuhailla itseksemme. Tehdään omaa päätä miellyttävää tekemistä; toiselle se on halon hakkuuta, toiselle marjastusta. Itse kävelen, pyöräilen, tutkin asioita, katson luonnon elämää ja työnnän käteni hiekkaan että multaan vaikka olenkin maailman huonoin kukkien kasvattaja. Ei se lopputulos niin haittaa, pitää olla armollinen itselleen, unohdetaan se täydellisyyden tavoittelu! Kuuntelen myös paljon musiikkia, silloin mieli rentoutuu hyvin mutta välillä myös täydellinen hiljaisuus on parasta musiikkia aivoille.
Kesällä voi rasittua
Kesällä moni saa huomaamattaan paljon hyötyliikuntaa ja askeleita tuleekin enemmän, kunto kohoaa helposti. Keho saa erilaisia liikeratoja että uusia lihaksia tulee käyttöön =) Sitten voi tulla erilaisia kiputiloja kun on vähän “innostuttu”… Ei hätää, me autamme. Hoitolat ovat koko kesän auki. Ilmojen lämmetessä myös monessa tulee pieniä paleltumisongelmia, ollaan pienissä vaatteissa erilaisten ilmastointien alla. Ihan parissa minuutissa se niska sieltä paleltuu kun mennään autoon ja laitetaan ilmastointi täysille, joten muista maltti vaikka kuuma olisikin! Akuuteissa niskakivuissa vaan soitto asiakaspalveluun niin etsitään aika helpotukseen. Kun on huono ilman niin silloin myös moni tahtoo tulla meille rentoutumaan “sadepäivinä”, mikä onkaan parempi tapa viettää aikaa kun latautua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Itse käyn paljon lomalla erilaisissa hierontahoidoissa että myös käytän kauneuspalveluitamme mm. sokeroinnin, ripsien kestotaivutuksien ja kulmien laminoinnin osalta. Jalkahoito ennen lomaa, siinä on kaikki mitä nainen tarvitsee ollaakseen valmis lomalle! Kun on kaikki “kestoa” niin ei mene aamulla aikaa, hammaspesu ja menoksi kohti uutta kesäpäivää!
Liiku, syö, nauti
Monesti puhutaan terassikaljoista ja grillaamisesta. Itse olen sitä mieltä että jos kulutat enemmän niin voit kyllä myös nautiskella! Sopivassa suhteessa kaikkea ei ole huonosta vaan kun et hommaa huonoa omatuntoa lomalla näiden osalta niin ei ole stressiä myöskään loman jälkeen! Minulla on tänä kesänä menossa toista kertaa ei “kesäksi kuntoon” vaan “kesällä kuntoon” -projekti. Eli liikun suunnitellusti pt:n avulla kesä-, heinä- ja elokuun välisen ajan. Silloin koen että on paras aika liikkua ja tehdä asioita rauhassa kun arjen pyöritys ei ole niin hektistä. Moni kokee pt:n käytön kuntosalina ja painonpudottamisena. Itse en halua pudottaa painoa enkä mennä kuntosalille. Haluan liikkua ulkona ja ilman isoja varusteita vaan niin että voin tehdä treenejä missä vain ja sen jälkeen voi hyvillä mielin vähän grillatakkin! Ja siinä sivussa kuntokin kasvaa huomaamatta =) Muista rakastaa itseäsi sellaisena kuin olet. Älä katso somen täydellisiä bikinikuvia, moni näyttää paljon paremmalta kun on lihaa luiden ympärillä ja muotoja löytyy =) Ihminen ei jaksa toimia ja olla energinen eikä aivot toimi ellei tankkaa ruokaa ja juo tarpeeksi. Se että olet sinut itsesi kanssa, olet onnellinen ja tyytyväinen elämääsi näkyy ulospäin itsevarmuutena ja se on kaunista katseltavaa kaikkien mielestä!
Muistathan tänä kesänä ottaa aikaa itsellesi ja tehdä sinua miellyttäviä asioita! Ei övereitä ettei syksyllä sitten ole niin kauheata kuormaa arkeen palaamiseksi. Jätä lomaasi hetkiä milloin keksit mitä päähän pälkähtää, aina ei tarvitse lähteä ulkomaille palmujen alle cocktail kädessä. Onni ja täydellinen kesä voi löytyä myös ihan nurkan takaa. Asenne ratkaisee.
Liisa
Kirjoittaja on Jumissa -ketjun toimitusjohtaja joka nauttii kesästä niin työn ääressä kuin järven rannalla sopivassa suhteessa.