Suomalainen_verkkokauppa_suomi_blue_rgb
Search
jasmin_kauneus

Kauniina syksyyn

Moikka,
Olen Jasmin ja aloitin juurikin työt Kehonhuolto Jumissa -ketjussa kosmetologina. Olen asunut Riihimäellä melkein 10 vuotta, mutta olen syntynyt ja asunut osan lapsuudestani Helsingissä. Teen kosmetologin töitä Hyvinkään sekä Riihimäen hoitoloissa. Olen aina ollut kiinnostunut ihonhoidosta ja kauneudesta. Päädyin sen siivittämänä opiskelemaan Hyriaan kauneudenhoidon alaa heti peruskouluni jälkeen ja olen valmistunut kosmetologiksi viime keväänä. Aluksi säikähdin yrittäjyyttä ja että saanko mistään töitä tällä alalla. Yrittäjyydessä minua jännitti että se olisi minulle haastavaa ja pitäisi muistaa liikaa asioita ja että opinkohan kaiken tarvittavan yrittäjyyteen liittyen.
Kesällä päätin mennä kuitenkinklassisten ripsien koulutukseen ja aloin tekemään ripsien pidennyksiä osa-aikaisesti kevyt-yrittäjänä, jonka jälkeen olen käynyt myös esimerkiksi browlift koulutuksen. Nyt kävin myös volyymi ripsien pidennys kurssille ja nyt jatkan eri ammatillisten koulutusten käyntiä järjestelmällisesti itseäni kehittäen. Vaikka yrittäjyys pelotti niin silti kuitenkin minulla oli halua koko ajan päästä tekemään myös koulussa opittuja eri hoitoja asiakkaille. Ja näinpä nyt aloitin työt kosmetologina ja pääsen tavoittelemaan unelmaani kosmetologin työssä. Tykkään erityisesti tehdä kasvohoitoja sekä ihania hemmotteluhoitoja. Mutta pidän myös tarkoista töistä joissa pääsen näyttämään luovuuttani. Olen luonteeltani rauhallinen ja iloinen ja odotan innolla aina jokaista asiakaskohtaamistani.
Vapaa-ajallani taas rentoudun itseäni hoitamalla sekä ystävien ja perheen kanssa aikaa viettämällä. Rakastan myös nukkua päiväunia ja viettää iltaani vaan sohvalla löhöilemällä hyvän ohjelman parissa. Rakastan syksyä, jolloin ilmat taas viilenevät kesän jälkeen ja pääsee sisustamaan kotiinkin syksyistä tunnelmaa mm. kynttilöillä, eli nyt eletään lempivuodenaikaani!
Luulen että tulevaisuuteni kosmetologina näyttää hyvältä. Olen aika varma että tulen pysymään tällä alalla pitkään sillä ala tuntuu ehdottomasti minun jutultani. Ihanaa syksyä kaikille ja tervetuloa hemmoteltavaksi & kaunistautumaan syksyn juhlia varten =)
Terveisin Jasmin

Jaa tämä kirjoitus

Käytämme sivustollamme evästeitä. Evästeet auttavat meitä sivuston kehittämisessä ja osa niistä on myös välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta (esimerkiksi ostaminen verkkokaupasta).

Privacy Settings saved!
Yksityisyysasetukset

Kun vierailet verkkosivuilla, evästeitä tallentuu selaimeesi. Voit kontroloida asetuksia täältä.


Käytämme Facebook Pixeliä, jotta voimme saada tietoa mainosten tehokkuudesta.
  • m_pixel_ratio
  • presence
  • sb
  • wd
  • xs
  • fr
  • tr
  • c_user
  • datr

Jos haluat liittyä postituslistalle, nämä evästeet täytyy olla hyväksyttyinä. Ketään ei lisätä listalle automaattisesti.
  • mailerlite_checkout_email
  • mailerlite_checkout_token

Decline all Services
Accept all Services