Minä tekemässä töitä ihmisten parissa?

“Mikä sinusta tulee isona?” Kysymys, jonka jokainen on varmaan jossain vaiheessa elämäänsä kuullut. Mitä Milla 15 vuotta, tuohon silloin vastasi? “En tiedä.”. Kun ammatinvalintaa piti aikanaan alkaa pohtimaan, ensimmäisenä mielessäni oli, että työn täytyy olla sellaista, ettei minun tarvitsisi olla käytännössä ollenkaan ihmisten kanssa tekemisissä. Peruskoulun jälkeen päädyinkin logistiikka-alalle ja opiskelemaan kuljettajaksi.

No, mitä ammattia tänä päivänä sitten harjoitan, hierojan ammattia, sekä varastoesimiehen ammattia. Niin… niin ne ajatukset ja suunnitelmat sitten muuttuivat.

On hauska ajatella, miten eri lailla on silloin aikanaan on ajatellut, ja kuinka ehdottomat ajatukset nuorena on omannut. En olisi hetkeäkään voinut kuvitella, että toimisin hierojana tai esimiestyössä. Nyt molemmat työt tuntuvat melko lailla luonnollisilta. Kyllä tämä muutos on tietysti vaatinut aikaa ja jossain määrin työtäkin.

Kaikki tämä lähti liikkeelle, kun ammattikoulu alkoi olla loppusuoralla ja piti miettiä mennäkkö töihin, vai jatkaa opiskeluja. Kuljetusalalle en ollut saanut oikein solmittua vielä suhteita ja Keravan Keuda ja Keravan Laurea oli aloittamassa pilottina yhteistyössä logistiikka-alan esimies/ajojärjestelijä -koulutuksen, joka vaati harjoittelupaikan jostakin logistiikka-alan työpaikasta. Hetken mietittyäni ja perehdyttyä koulutuksen sisältöön, päätin hakea mukaan. Tässä vaiheessa olin sellaisessa ajatuksessa, että tuo ajojärjestelijän homma olisi enemmän minulle sopiva ja se olikin suurin vaikuttava tekijä, miksi hain mukaan koulutukseen. Näin aloitin harjoittelijana Keravan Sinebrychoffilla, vähän sellaisena esimiesten avustajana. Hetken päästä huomasin, että sijaistin esimiesten poissaoloja ja opinnotkin painottuivat enemmän sinne esimiestehtäviin. Kun kaksivuotinen koulu oli käyty, sain jatkaa Sinebrychoffilla esimiestehtävissä sijaisena ja vuoden tai kahden päästä, huomasin hakevani avoinna olevaa vakinaista esimies paikkaa. Sain paikan ja näin olinkin onnistunut hankkimaan itselleni täysin päinvastaisen työn, mitä olisin koskaan voinutkaan kuvitella. Paikan saatuani, jatkoin hieman logistiikka-alan opintoja ja näiden jälkeen huomasin, että haluan kasvattaa osaamistani jollain ihan täysin muulla osa-alueella. Mietin, missä voisin yhdistää harrastuksen ja vaikkapa työn.

Hyvinvointi ja liikunta-ala on aina ollut isosti mielenkiintoni kohteena ja olenkin päässyt toteuttamaan itseäni sillä saralla. En muista tarkkaa ikää, mutta ala-asteelta asti minulla on ollut jokin liikuntaharrastus; tanssi, aerobic, uinti, jalkapallo. Personal trainer tai liikunnanohjaaja oli pitkään mielessäni, mutta sitten löysin hierojan koulutuksen ja se iski minuun heti. Ajattelin, että tuossa työssä saisin auttaa ihmisiä heidän mahdollisten vaivojen kanssa, tukea arkea ja vaikka liikuntaharrastusta. Ja tässä vaiheessa suurena painoarvona oli se, että pääsen tekemään ihmisten kanssa töitä! What? Näinkö tosiaan ajattelin? Se olisi minusta hienoa, että pääsisin ihmisten kanssa tekemään töitä? Jo vain. En kokenut tätä ajatusta enää millään tavalla vaikeaksi tai vieraaksi. Ajatus tuntui itseasiassa hyvinkin luontevalta ja mielekkäältä. Tämä ajatus ajoi minut tutkimaan eri koulutusvaihtoehtoja ja niistä päädyin valitsemaan Espoon Hierojakoulun, vuoden kestävän hierojakoulutuksen. Hakuprosessin jälkeen, pääsin kouluun ja opinnot alkoivatkin syksyllä 2016. Muistan kyllä jännityksen joka vatsassa pyöri tuona päivänä, kun ajelin ensimmäiselle oppitunnille Espooseen. Jännityksen tunne oli aikamoinen, mutta se tuntui kuitenkin sellaiselta, että päättelin sen tarkoittavan jotain hyvää. Kun oppitunti alkoi, totesin, että tässä on ihan huippuhauska porukka ja opinnot veivät mukanaan.

Nyt valmistumisesta on ensi keväänä kulunut 5 vuotta. On edelleen hieman kummallista ajatella, miten minä olen päätynyt näihin ammatteihin, kun peruskoulun loppusuoralla ja vielä ammattikoulussakin ajatus, siitä että haluan tehdä sellaista työtä, jossa saan olla yksin, eikä minun tarvitse kohdata juuri ihmisiä, oli niin vahva. No ehkä se tosiaan on niin, että elämä kuljettaa sinne suuntaan mihin on tarkoitettu ja hyvä niin. Minä rentoudun itse  kovan lihastreenin parissa, jonka höystän rockmusiikilla. Vapaa-ajallani tärkeää on, että saan nukuttua kunnon unet ja vietettyä aikaa perheen kanssa.